Mistä HeHKu™ syntyy?
Hehku syntyy siellä, missä on syvä rauha olla hyväksytty, onnellinen ja tehdä niitä asioita, mitkä elämässä tuntuu hyvin merkitykselliseltä. Näin syntyi Päivi Huhtasen Hehkumaan hevostila ja HehKu™ Hyvää Hevosen Kanssa -opetusmenetelmä.
HehKu™ -hevosopetuksessa kohtaavat tunnetaidot, oman mielen monet mahdollisuudet, luottamuskasvatus ja rakkaus hevosiin. HehKu™ -opetus on sitä, mitä olisin itselleni ja hevosilleni aikoinaan kovasti toivonut.
Luokanopettajana olen nähnyt lasten tarvitsevan niin paljon apua tunteiden käsittelyssä. Tuntuu, etteivät koulussa päivät riitä siihen, että jokaisen lapsen ehtisi kohdata, jotta he tulisivat kuulluksi ja nähdyksi kaikkine tarpeineen ja tunteineen. Millaisia aikuisia heistä silloin kasvaa? Sellaisia, jotka ihmettelevät edelleen, mistä kaikki tunteet pursuavat ja mitä niille tulisi tehdä.
Ratsastuksen opettajana olen nähnyt hevosten tarvitsevan paljon apua ihmisten toiveiden toteuttajina. Uutisissakin on alettu tuomaan esille sitä, että Suomessa ollaan pikku hiljaa valmiita puhumaan ääneen ratsastuksen eettisyydestä. Halusin kehittää opetusmenetelmän, jossa tavoitteena on saada niin aikuiset, lapset kuin hevosetkin hehkumaan, olemaan parhaimmillaan ja tekemään asioita, jotka tuntuvat kaikista osapuolista hyvältä. Kellään ei ole oikeutta sammuttaa toisen hehkua. Siinä on mielestäni hyvä elämänohje mihin tahansa tilanteeseen.
Milloin Sinä hehkut?
Hehku on sitä, että uppoutuu täysin keskittyneesti johonkin hyvin mielenkiintoiseen ja itselle merkitykselliseen asiaan niin syvästi, että ajantaju ja muu elämä ympäriltä häviää. Tätä kutsutaan myös flow -tilaksi. Tästä tekemisestä, olemisesta tai seurasta jää itselle mahtava onnistumisen, syvä rauhan tai onnellisuuden tunne, joka säilyy pitkään.
Pienet lapset osaavat luonnostaan uppoutua leikkeihinsä, mutta jossakin vaiheessa alakoulua tämä taito vähän häviää. Muilta ihmisiltä alkaa kertyä suorituspaineita ja odotuksia ulkonäköön tai käyttäytymiseen liittyen. Ihminen alkaa silloin miettiä, mitä muut ajattelevat, voiko jotain tehdä niin taikka näin, mitä ihmiset siitä sanovat.
Hevosia ei tällaiset asiat kiinnosta. Heillä ei ole odotuksia minkään asian suhteen eivätkä ne lauo ikäviä kommentteja kellekään. Hevosten luona kuka tahansa lapsi, nuori tai aikuinen saa olla aivan rauhassa oma itsensä. Hevoset välittävät vain turvallisuudesta ja tarkkailevat ympäristöä sen vuoksi hyvin tarkasti hyvin herkillä aisteillaan. Ihmisillä onkin paljon opittavaa hevosen aisteista, tarkkaavaisuuden ja läsnäolon taidoista. Hevoset haluavat kuitenkin kokea ihan samoja syvän rauhan, onnellisuuden ja onnistumisen tunteita siinä missä ihminenkin.
Miten hevonen saadaan hehkumaan?
Hevosilla on tiettyjä lajityypillisiä tarpeita, jotka automaattisesti ohittavat tärkeysjärjestyksessä ihmisen. Hevonen haluaisi mm.
-syödä ruokaa tiheästi ja tasaisesti ympäri vuorokauden
-juoda puhdasta vettä
-koskea lajitoveria
-nukkua syvässä unessa makuullaan
-liikkua vaeltelemalla ympäri vuorokauden
-ottaa kunnollisia laukkapyrähdyksiä ja
-tutkia mielenkiintoisia asioita.
Jos ihminen on hevoselle sen tarpeiden mahdollistaja, hevonen kyllä tulee ihmisen luokse saadakseen jotakin kaipaamaansa. Vaan mitä tapahtuu sen jälkeen, kun hevonen on syönyt heinänsä? Lähteekö se pois ihmisen luota vai ehdottaako lisää yhteistä tekemistä? Mitä hevonen oikeastaan haluaisi tehdä? Miten Sinä voit olla se, joka auttaa hevostakin kokemaan onnistumista, onnellisuutta, syvää rauhaa, hehkua?
Tykkäätkö Sinä ratsastuksesta?
Olen opettanut ratsastusta 15 vuoden ajan. Viime vuosien ajan opetus on muuttunut ensin istuntapainotteisuuteen ja sitä myötä hevoslähtöiseen positiivisen vahvisteen avulla tapahtuvaan hevosen koulutukseen ja istuntaopetukseen. Hevoseni Kukka ja Pulla sekä eri tallien muut hevoset ovat osallistuneet ratsastuksen opetukseen monenkirjavin tuntein. Olen kyllä monesti huomannut ratsastuksen opetuksessa hevosissa erilaisia tunteita; huolestumista, pelkoa, epämukavuutta, alistumista, pakoreaktion eri muotoja ja turhautumista, mutta en oikein ole osannut aina auttaa hevosia.
Ratsastuksen opetus on ollut välillä hyvin ristiriitaista. Toisaalta niin antoisaa, suuria ahaa-elämyksiä ja loputon määrä opetettavaa. Toisaalta kuitenkin on mietityttänyt hevosten pyytäminen tekemään sen, mitä ihmiset haluavat. Koulutin omat hevoseni muutamia vuosia sitten kertomaan, mitä mieltä ne ovat ratsastuksesta. Hevoset saivat olla vapaana kentällä satuloidessa, hakea ratsastajan selkäänsä halutessaan ja käytimme kuolaimettomia suitsia tai pelkkää kaulanarua. Ollaan jo pitkään pyydetty hevosia hyvin nätisti ja ymmärtäväisesti ja hevoset ovat saaneet ilmaista itseään, mutta silti jotain on puuttunut. Minusta on tuntunut, että asiakkaiden ja hevosten välillä ei synny ratsastuksen aikana sellainen syvempi yhteys, mitä itse olen saanut kokea hevosten kanssa.
Ratsastukseen liittyy usein niin kovasti ihmisten toiveita ja odotuksia, että tunsin oloni välillä hevosten puolustajaksi. Ihmiset ovat niin ihastuneita hevosista ja innokkaita ratsastamaan, että tuo innostus tarttuu helposti myös opettajaan. Vaan hevoset eivät välttämättä halua toteuttaa omalla kehollaan kaikkien ihmisten toiveita. Suunnittelin ja muutin opetusta koko ajan sen mukaan, miten saisin ratsastuksen onnistumaan hevosillemme sopivasti. En enää viime vuosina ole ratsastanut edes itse hevosillani, koska se vaan ei tunnu enää hyvältä. Tunsin, etteivät hevoset halua sitä.
Miten hevoset viestivät?
Eräänä päivänä mietin, miten kissat ja hevoset eroavat toisistaan. Moni sanoo, ettei ymmärrä kissoja yhtään. Kissojen vapauden ja itsenäisyyden tarve on niin suuri ja miellyttämisen tarve hyvin pieni verrattuna koiriin. Kissaihmiset osaavat kuitenkin lukea kissoista monia pieniä eleitä, joilla kissat osoittavat rakkauttaan ihmiselle ja toisille kissoille.
Vaan miten hevoset osoittavat toisilleen tai ihmiselle hyvää oloa, rakkautta ja kiintymystä? Kuinka suuri miellyttämisen tarve hevosella on, mitä se on valmis tekemään ihmisten puolesta? Sanoisin, että hevonen hörisee, tulee luokse, rapsuttelee ystäviään sekä haluaa vain olla ja rentoutua yhdessä, levätä samassa tilassa.
Hevoset ovat kovin äänettömiä eläimiä. Niiltä puuttuu mm. äänet vinkua tai murista/sähistä, jolloin niillä on melko huomaamaton elekieli kertoa epämukavuudesta. Ellei asiat ole niin huonosti, että sen kyllä sitten huomaa. Ehkä siksi jää niin helposti havaitsematta, mitä hevonen oikeastaan toivoo, mistä se eniten maailmassa tykkää ja miten se näyttää sen.
Vuosia oivallukseen
Olen omistanut hevoseni Kukan jo kohta 17 vuotta ja Pullan 9 vuotta. Näiden vuosien aikana olen oppinut hevosten elämästä hurjasti. Ei pelkästään lukemattomista valmennuksista ja kursseilta, vaan itse hevosilta. Kukan ja Pullan lisäksi elämässäni on ollut paljon muitakin tärkeitä hevosia, jotka kaikki ovat omalta osaltaan johtaneet siihen, mitä olen nykyään tekemässä hevosten kanssa. Hehkumassa.
Lopulta hevoseni Pulla suorastaan huusi minulle, miltä ratsastus siitä tuntuu. Tuo huutaminen ei ollut pystyyn hyppimistä, pukittelua tai mitään, minkä sivullinen olisi edes huomannut. Se ei tapahtunut edes ratsastuksen aikana. Hevoseni Pulla vain tuijotti syvälle silmiini ja kertoi asiasta. Ja minä itkin. Tämä tapahtui keväällä 2021, kun olin seuraamassa toisen hevoseni Kukan Trust -tekniikkaharjoituksia toisen ohjaajan kanssa.
Eläinkommunikointi
Hevosten (ja kaikkien eläinten) kanssa keskustelu kulkee aivan uusille reiteille siinä vaiheessa, kun aletaan puhua eläinkommunikoinnista. Monet sanovat, että ymmärtävät tasan tarkkaan omaa eläintään, vaikkapa koiraa taikka hevosta ja arvelevat sen johtuvan siitä, että he ovat oppineet lukemaan niin hyvin eläinten elekieltä. Joskus monet huomaavat tapahtuvan myös jotain telepaattista, jolloin eläin tekee jotain pelkästä ajatuksesta. Jotkut kuulevat myös ikään kuin puhetta, tuntevat tuntemuksia tai näkevät kuvia eläimiltään. Tätä sanotaan eläinkommunikoinniksi.
Uskokoon ken tahtoo, mutta kyllä täällä maailmassa tapahtuu paljon kummallisempaakin selittämätöntä meidän ympärillämme kuin eläinkommunikointi. Ihan kaikkea ei nimittäin voida tutkia ja tieteellisesti selittää. Ja tarvitseeko edes? Jos joku puhuu eläimensä kanssa ja jotkut puhuvat jopa valokuvien välityksellä kaukaisten eläinten kanssa, niin tietääkseni se ei ole kenenkään muun elämästä pois tai sen pitäisi millään tavalla häiritä sitä, mitä Sinä uskot elämästä.
Itsekin olen opiskellut eläinkommunikointia ja pyytänyt taitavia kommunikoijia kysymään asioita eläimiltäni. Siinä vaiheessa elämä kyllä vähän heitti kärrynpyörää, kun joku kertoi tismalleen tarkasti jostakin tapahtumasta, mistä hän ei voinut tietää millään muulla tavalla kuin, että eläin oli sen juuri äsken hänelle kertonut. Hevoseni Kukka ja Pulla ovat kertoneet monelle muulle ja myös minulle kaikenlaisia hyvin pysäyttäviä ajatuksia elämästä. Tämän jälkeen kaikki viestintä eläinten kanssa onkin ollut vähän erilaista. En osaa aina edes eritellä, mistä tiedän jonkun asian. Tunnen vain, että eläin sanoo niin. Hevosten elekieli on edelleen tärkeä apu vuorovaikutuksessa varsinkin, kun puhutaan turvallisuudesta hevosten luona. Sen lisäksi on kuitenkin olemassa tämä syvällisempi taso keskustella, josta mielelläni kerron lisää asiakkaillemme.
Trust -tekniikka on luottamuksen silta
Keväällä 2021 tutustuin Trust -tekniikkaan ja sain nähdä omin silmin, millainen muutos hevosessa tapahtuu ihan muutamalla harjoituskerralla. Viimeistään tämä luottamuksen silta, joka Trust -tekniikalla avataan hevoseen, käänsi elämääni jälleen uudelle sivulle. Suurin muutos tapahtui Kukassa, joka vihdoinkin kaikkien näiden vuosien jälkeen taitaa nyt olla oma itsensä, parhaimmillaan ja onnellisimmillaan. Myös Pulla halusi osallistua Trust -harjoituksiin ja kertoa kiihkeästi oman asiansa minulle. Tästä kerron mielelläni lisää halukkaille kuulijoille.
Jokainen tuntee omalla tavallaan
Kukaan meistä ei voi sanoa, että tee Sinäkin niin kuin minä. Jokaisen meistä täytyy kulkea oma polkumme ja kohdata ne asiat, jotka on elämäämme suunniteltu tapahtuvaksi. Elämänkatsomuksesta riippumatta on hyvin mielenkiintoista pohtia elämässä sitä, miten jokainen voi itse vaikuttaa oman elämänsä kulkuun, tuleviin tapahtumiin tai vähintään niistä syntyviin tunteisiin.
Tunnetaitoja mainostetaan joka tuutissa hyvin paljon, mutta silti tuntuu, että niin harvoin osaa itsekään kohdata tunteen ja tuntemuksen (esim. kivun) sellaisena kuin se tulee. Neutraalina viestinä itseltä ja omalta keholta. Kaikilla tunteilla on sanoma, mutta riippuu paljolti kuulijasta, miten viestin ottaa vastaan. Esimerkiksi ärsyyntyminen, kiukku tai jopa viha on usein kätevä tapa kertoa, että minun rajojani ollaan nyt ylittämässä jollakin tavalla. Osasinko kertoa, missä sietokykyni raja kulkee? Oliko toisella mahdollisuus tietää, mihin minä pystyn ja mitä minä haluan? Miten vihan tunteita voi käsitellä järkevästi syyllistämättä muita?
Tähän kun lisätään vielä meidän jokaisen alitajuntamme, joka syöttää meille käsiteltäväksi milloin mitäkin, niin siitä syntyy mielenkiintoinen tunteiden ja tuntemusten soppa. Kukaan meistä ei pysty sanomaan, mitä tiedostamattomia asioita kuljetamme mukana joka päivä. Joskus ne vain pursuavat kehosta ulos kaikenlaisina elämän mullistuksina. Alitajuntaakin pystyy kuitenkin työstämään ja se alkaa ensimmäiseksi tiedostamalla, että alitajunta on olemassa ja vaikuttaa elämäämme.
Onko Sinulla aikaa tuntea?
En ole terapeutti, vaan ammatiltani luokanopettaja. Työssäni oppilaiden kanssa sekä tulisieluisten 2v. ja 4v. lasteni kanssa olen huomannut, että tunteille kuuluu raivata yllättävän paljon aikaa elämästä. Jos niin ei tee, tunteet pakkaavat pursuamaan ulos entistä suurempina. Mitään kovin paljon tärkeämpää elämästä en ole löytänyt kuin tunteiden kohtaaminen. Joskus toki on tilanteita, jolloin on hyödyllistä hiukan säätää tunnetilaa ja käsitellä niitä paremmalla ajalla.
Hevoset ovat mestareita auttamaan ihmisiä tunteiden kanssa. Niillä on taipumus vähintään nostattaa kaikenlaisia tunteita esiin, oli ne sitten jännitystä, pelkoa, ärsyyntymistä tai rauhoittumista, onnen tunnetta ja kiitollisuutta. Hevosilla ei nimittäin ole sellaista tunteiden kerrostumaa, kuten ihmisillä, jotka voivat piilottaa tunteita toisen tunteen alle. Hevosilta tulee aikalailla suoraan sellaisenaan kaikki tunteet ilman paineita, onko nyt sallittua tuntea näin. Hevosia ei kiinnosta, mitä muut sanovat, hevoset vain tuntevat. Lisäksi tunteet leviävät hevosten keskuudessa salamannopeasti. Saaliseläimen vaistoissa on elintärkeää tuntea muiden tunteita ja reagoida niihin nopeasti.
HehKu -hevosopetuksessa kaikki tunteet ovat tervetulleita. Niitähän sitten kokemusteni mukaan tulee ja menee opetuksen aikana melkoisia määriä. Kyyneliä virtaa, onnen huokaisuja kuuluu ja nauru raikuu. Annetaan tunteiden tulla, otetaan ne vastaan ja tutkitaan niitä lempeydellä. Voidaan myös yhdessä pohtia, mikä tunne otetaan käsittelyyn nyt ja tässä. Joitakin tunneilla esille nousevia asioita voi olla hyvä käsitellä jossakin muualla, tarvittaessa ammattilaisen kanssa.
Miten Sinä pidät huolta itsestäsi?
Tällaisina aikoina on hyvä pohtia, miten Sinä pidät itsestäsi huolta. Miten Sinä lisäät elämäsi voimaa, vastustuskykyä, unen laatua ja lasket stressitasoja? Moni elää elämäänsä vähän kuin autopilotti päällä. Päivät, viikot ja vuodet vilahtavat eteenpäin. Usein ihminen alkaa sairastaa, koska keholla ei ole muuta keinoa kuin kaataa ihminen petiin lepäämään ja nollaamaan päätä. On terveellistä lisätä elämäänsä pieniä pysähtymisen hetkiä ja antaa aikaa itselleen. On tärkeää saada olla hyväksyvässä ilmapiirissä aidosti oma itsensä suorittamatta mitään ohjelmanumeroita.
Jokaisen aikuisen täytyy toki huolehtia päivittäisestä toimeentulostaan töissä ja on hyvä auttaa kehoaan urheilun, ravinnon tai unen avulla. Tämän lisäksi tarvitset kuitenkin myös aikaa hyväksymiselle, kiitollisuudelle, yhteyden tunteelle, sille hehkulle, jolla Sinä loistat.
HehKu -hevosopetus ei ole urheilua, eikä tunneilla yleensä syödä tai nukuta. HehKu ei ole meditointia, vaan valpasta elämän tarkkailua ja mielen taitojen kehittämistä, johon toki kuuluu myös rauhoittumisen taitoja. Täällä keskitymme siihen elämän osa-alueeseen, joka helposti unohtuu kaiken kiireen keskelle. Täällä sekä aikuiset että lapset kohdataan henkilökohtaisesti. Täällä nähdään, kuullaan ja opitaan tuntemaan juuri Sinut. Jokaisella tunnilla varataan aikaa jokaisen omalle hehkulle hevosen kanssa. Silloin ohjaaja ei koko ajan opeta, tarkkaile ja häiritse Sinua ja hevosta, jotka olette tekemässä jotakin teille hyvin merkityksellistä ja ainutlaatuista.
Hehku jatkuu lämpimänä tunteena myös kotona
HehKu -hevosopetuksessa on tavoitteena ainoastaan auttaa jokaista löytämään elämässään se hehkuva onnen tunne, jotta voidaan lisätä tätä hyvinvoinnille hyvin tärkeää tunnetta elämän muillekin osa-alueille. Sinun hehkusi voi löytyä vaikka mistä tahansa muualta elämästäsi ja se on ihan ok. Sinä saat olla onnellinen. Kunhan Sinun hehkusi ei ole tärkeämpää jonkun toisen kustannuksella, ettei sen toisen hehku ala hiipua ja jopa sammua.
Voit hyvin jatkaa rakasta harrastustasi tai ammattiasi ratsastuskouluissa. Ei ole tarkoituskaan muuttaa kaikkien hevosten elämää samanlaiseksi kuin meidän hevosilla. Tiedän paljon hevosia, jotka tykkäävät ratsastuksesta ja se on niille tärkeä ja mielekäs liikuntamuoto.
Jokainen tekee omat valintansa ja pohtii asioita omalta kantiltaan, mikä on oikein ja väärin elämässään ja hevosen elämässä. On tärkeää, että asioita pohditaan ja valinta tehdään tietoisesti, oli se sitten mikä tahansa valinta. Jos Sinusta ratsastus, ratsastuksen opetus ja hevosten elämä tallilla on onnellista toimintaa kaikille osapuolille, hyvä niin. Monelle se sitä varmasti onkin. Jos alat miettiä elämääsi ja hevosen elämän eettisiä asioita uudella tavalla, HehKu-opetuksesta löytyy apua siihenkin. Hevosten ja ihmisten elämää voidaan parantaa monilla pienilläkin asioilla, jotka tuovat paljon onnellisuutta lisää.
Kaikki hevoset eivät voi muuttaa pihattoon asumaan isoon hevoslaumaan laajassa aktiivitarhassa. Kaikilla hevosilla ei ole turvallista käyttää kuolaimettomia tai kaulanarua, koska hevoset täytyy ensin kouluttaa käyttämään niitä. Kaikki hevoset eivät voi valita ratsastetaanko niillä vai ei. Sinä voit olla kuitenkin se, joka tuo jokaisen hevosen elämään edes pienen palan hehkua jo sillä, että näet hevosen, kuuntelet sitä ja hyväksyt sen sellaisena kuin se on. Pelkästään rakkauden tunnetta voi levittää sellaisiin oloihin, missä näkee tarvetta aidolle kohtaamiselle.
Onko HehKu™ -hevosopetus Sinua varten?
Ostaessani ensimmäisen oman hevosen 17 vuotta sitten vannoin, etten hanki sille ikinä mitään kummallisia varusteita tai ”kukkahattujuttuja”, vaan harrastan ”perinteistä ihan tavallista hevosenhoitoa ja ratsastusta”. Silloin naureskelin kaikenlaisille narunpyörittelijöille. Kuinka väärässä olinkaan! Hevoseni Kukka alkoi nimittäin hyvin pian kertoa, mitä mieltä se oli tuosta ”tavallisuudesta”. Se ei nimittäin meinannut pysyä hengissä. Siinä vaiheessa, kun eläinlääkärilaskuja alkoi kertyä, aloin pohtia, mitä tuo perinteinen hevosenelämä oikeastaan tarkoittaa tälle kyseiselle hevoselle. Vaikka moni muu hevonen näytti porskuttavan elämäänsä ihan hyvin, Kukka oli kuolla koko ajan milloin mihinkin sairauteen.
Pitkän ja monimutkaisen tien kuljettuamme kaiken maailman kisaratojen kautta löysimme meille sopivan tavan elää hevoselämää kotipihatossa. Nykyään olen hyvin onnellinen näin, vaikka kaipaan välillä kovasti ratsastusta. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että nimenomaan ratsastamattomuus on ollut näiden hevosten lahja minulle. Olen löytänyt jotakin todella syvällistä, tunteikasta ja loputtoman mielenkiintoista elämääni ratsastuksen sijaan. Tätä haluan opettaa myös muille hevosrakkaille.
Jos minulle olisi tarjottu HehKu™ -hevosopetusta kymmenen vuotta sitten, olisin naureskellen kieltäytynyt. Hyvä niin. Kaikella on aikansa. Niinä vuosina, kun minä hehkuin kilparadoilla, treenasin kenttäratsastukseen tuntikausia päivittäin, olin aikalailla valovuosien päässä hehkumisesta nykyisellä tavallani.
Vasta silloin, kun olimme Kukan ja Pullan kanssa syvimmässä kuopassa ja ymmärsin kyseenalaistaa omia tavoitteitani, unelmiani ja kysyä hevoselta, olisin niin kovasti kaivannut juuri tällaista opetusta. Olisin halunnut löytää apua muutokseen ja auttaa hevosia, jotka silmin nähden kärsivät elämästään minun kanssani. Olisin niin mielelläni halunnut löytää paikan, jossa elää onnellisia hevosia ja hevosihmisiä, jotta olisin nähnyt, miltä näyttää ihmisten ja hevosten syvä rauha. Olisin halunnut viedä sieltä onnenpaikasta pieniä palasia omille rakkaille hevosilleni ja auttaa niitä päivä kerrallaan saavuttamaan sen hehkun, jonka olin niiltä vienyt.
Miten Sinäkin voit hehkua?
Ei tarvitse olla omaa hevosta, jotta voi hehkua. Voit harjoitella hehkumaan meidän hevostemme luona ja siirtää oppimasi oman elämäsi avuksi. Sinun hehkusi näkyy, kuuluu ja tuntuu myös kotona, töissä, lasten kanssa ja omien eläintesi ja muiden hevosten kanssa. Lasten oman hehkun löytyminen voi olla iso helpotus vanhemmille. Jokaisella meistä on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi.
HehKu™ -hevosopetusta järjestetään Ylöjärvellä Hehkumaan hevostilalla ryhmätunneilla viikoittain, yksityisopetuksessa, iltakursseilla, viikonloppukoulutuksissa sekä tulevassa HehKu™ -ohjaajakoulutuksessa. Tavoitteena on saada hehkumme leviämään ja yltämään koko Suomeen yhtenä hevosopetuksen menetelmänä.
Tule Sinäkin katsomaan, kokemaan ja ihastumaan!
HehKu™ -hevosopetuksen taustalla vaikuttavaa kirjallisuutta ja kursseja ovat mm.
Tunnetaitoja hevosihmisille – Katariina Alongi, Laura Mannilla, Sanni Airaksinen
Hevonen oppaana ihmisyyteen – Nona Peuransola
Sami Minkkinen Akatemia, NLP Practitioner
HOT - hyväksymis- ja omistautumisterapia
Metsäkylpyohjaajakoulutus