Kuinka kuunnella guruja?

Kipumuisto, akuutti kipu vai opittu tapa vältellä työntekoa?

Hyvässä valmennustilanteessa tulkitaan hevosen reagointia. Ei riitä, että omistaja sanoo, ettei eläinlääkäri ole löytänyt hevosesta mitään. Jos hevonen kertoo olevansa huolissaan, se on arvokasta informaatiota, jonka mukaan on syytä toimia.

Hevoseni Sannin koulutus on edennyt hitaasti. Sanni on ollut hyvin huolissaan kainaloon tulevasta kengästä ja kertonut siitä erilaisin tavoin. Kun Sanni tuli meille, kokeilin ratsastaa sillä ensimmäisen kerran 1kk kotiutumisen jälkeen. En ymmärtänyt sen huolen ilmaisuja. Ohitin ne rauhallisella, ystävällisellä ja hitaalla etenemisellä, joten se hyppäsi pystyyn. Kun havahduin kysymään siltä, kuinka paljon se oikeastaan pelkää selkäännousujakkaraa, se lopetti rauhallisen ruokailun ja poistui jopa pihatosta, jos nousin jakkaralle 5m etäisyydellä siitä.

Koulutus positiivisella vahvisteella ja siedättämällä edistyi. Sanni tulee vapaana hakemaan varusteita ja jakkaralta ihmisen selkäänsä ja ollaan jopa tehty yksi maastolenkki. Sanni rakastaa ihmisen kanssa tekemistä, mikä näkyy himokkuutena tulla aina ihmisen luo ja kentälle mukaan tekemään erilaisia tehtäviä. Erilaiset kehonhuoltajat ja eläinlääkäri on tutkinut sen, eikä esim. hiekkaa ole ollut. Silti Sanni välillä sanoo (kenkää koskettamalla, takasta polkaisemalla, nojaamalla lavalla), ettei tänään halua ihmistä selkään. En ole päässyt kärryille, mistä on kyse.

Osallistuin viikko sitten Sannin kanssa ensimmäiselle valmennustunnille. Kyseessä oli nimekäs kouluttaja, joka opettaa maastaratsastusta, akateemista ratsastustaidetta ym. Kerroin Sannin taustat ja pyysin valmentajaa kertomaan oman näkemyksensä, miten hän etenisi koulutuksessa. Hän aloitti Masterson Metodilla tutkien hevosen kehon epätasapainotiloja, mutta teki tämän hyvin nopeasti ja vain satulan kohdalta. Ei kuulemma ole mitään viitteitä kiputiloista. Kouluttaja kertoi aloittavansa totuttamisen kyljen koskettamiseen ystävällisesti ja vakuutteli Sannille, että tää on ihan ok, ei tässä tapahdu mitään kamalaa. Sanni yritti poistua, tuuppia, talloa varpaat etusella ja lopulta purra ja potkaista takasella. Valmentaja jutteli koko ajan kannustavasti ja selitti, miksei käytä positiivista vahvistetta.

Olin hämmentynyt. Kysyin, miksi siedättämistä ei tehdä niin hitaasti tai aloiteta kauempaa, ettei hevosen tarvitse reagoida. Sitähän pelottaa. Kipumuistissa on selvästi edelleen jotakin kesken. Valmentaja selitti, ettei hevonen vaan vielä tiedä, että tämä on ihan kivaa, eihän tässä oikeasti tapahdu mitään. Hän vaan nojaa kylkeen. Hän aikoo nojata niin kauan, että hevonen alkaa maiskutella eli rentoutua ja miettiä asiaa. Tunnilla pidettiin taukoja, Sanni söi heiniä ja hakeutui taas ihmisen luo. Tarkka sivullinen kuitenkin huomasi, että Sannin käytökseen tuli mukaan liuta rauhoittelevia eleitä. Se räpytteli silmiään, hengitys muuttui katkonaiseksi, se maiskutteli ja turpaan ja silmiin tuli huolenrypyt. Tunnin lopuksi valmentaja kertoi vasta tarkemmin Masterson Metodista ja näytti, kuinka se aloitetaan kaulasta. Sanni reagoi voimakkaasti värisyttämällä kaulaa, kääntymällä nopeasti kohti ja valmentaja kertoi havainnoistaan, että nyt tulee paljon rauhoittelevia eleitä. Silloin hevoselle annetaan aikaa kiinnittää huomiota kyseiseen kehon osaan irrottamalla kosketus ja pitämällä kättä vain lähellä hevosta. Kaikki paikallaolijat huomasivat ison eron kaulan alueella verrattuna selkään. Olin harmissani, ettei valmentaja tutkinut kaulaa ennen koulutusta.

Kaksi päivää valmennuksen jälkeen meille tuli kaikkia hevosia tutkimaan eläinlääkäri Olaf Waltering, jolla on osaamista länsimaista lääketiedettä laajemmin. Hän tutkii ja hoitaa kehon epätasapainotiloja mm. lämpökameran, laserin, homeopatian ja akupunktion avulla. Puhuttiin meridiaaneista ja sisäelimistä. Hän löysi Sannin kaulasta vanhan pehmytkudosvaurion ja lanneselästä kompensaatiosta johtuvan jumitilan. Olaf kertoi, että vamma aiheuttaa kipua vähänkään kootummassa muodossa. Ymmärsin heti, miksi Sannille oli ihan ok retkeillä maastossa pitkin ohjin. Olaf sanoi, että kyseinen vamma ei olisi näkynyt ostotarkastuksessa, rtg-kuvissa eikä ortopedisissa tutkimuksissa.

Olipa harmi, etten tajunnut pyytää kyseistä eläinlääkäriä jo kaksi vuotta sitten tutkimaan Sannia. Olipa harmi, ettei valmentaja tehnyt kaulan alueen tutkimusta, vaikka hän olisi osannut. Olipa harmi, että valmentaja väitti Sannille, ettei kylkeen nojaaminen voi pelottaa tai sattua. Olipa harmi, että annoin valmentajan tehdä niin.

Mitä tästä opimme? Vaikka mitään ns. isompaa ei tapahtunut, kyseessä on kuitenkin hyvin vaarallinen koulutusmetodi. Siinä pyritään sammuttamaan hevosen viestintä ja kehotetaan sitä sietämään. Hevoselle jää vaihtoehdoiksi opittu avuttomuus (ei nää kuuntele vaikka sanon, ne lopettaa nopeammin, kun suostun), mikä aiheuttaa vaarallisia tilanteita ihmisille. Kipukäytöksen ohittaminen johtaa ennemmin tai myöhemmin isoihin reaktioihin. Sannikin oli jo hypännyt pystyyn. Ratsuttaja, jonka pihasta Sannin ostin, kertoi, että Sannia pitää ratsastaa pitkän kouluraipan kanssa, koska muuten se ei liiku.

Laitoin valmentajalle viestiä, että arvostan hänen osaamistaan Masterson Metodin osalta ja kysyin, miksi siinä metodissa luetaan pieniä ilmeitä ja eleitä, jos hän koulutuksessa ohittaa ne. Valmentajan vastaus oli omituinen. Hän sanoi, että hänen käyttämänsä tapa on yleisesti toimiva ja hän jatkaisi Sannin kanssa edelleen samoin. Vastasin hänelle, että valitettavasti en voi suositella häntä valmentajana kenellekään. Tämän vastauksen perusteella hän jatkaisi edelleen kipu/pelkoviestinnän ohittamista, mikä on eläinsuojelulain vastaista ja epäeettistä. Kyseessä on flooding, joka ei ole siedättämistä vaan pakottamista sietämään, vaikka se tehtäisiin "hyvin hellästi". Minulle oli yllätys, että valmentaja jatkaisi metodillaan, vaikka nyt tiedetään, että kaulassa on vamma, josta sen reaktiot meille kertoo. Kipumuistia puretaan takuulla nyt hyvin hitaasti ja aivan eri tavalla. Eihän me mistään muusta tiedetä, onko vaurio saatu hoidettua kuntoon.

Näin helposti se tapahtuu, minullekin. Valmentaja kertoo toimivansa ystävällisesti ja oppineensa useita arvostettuja ja toimivia menetelmiä maailmalta. Omistaja uskoo ja luottaa, vaikka hevonen sanoo ei. Ketä silloin uskoa? Eläinlääkäriä, valmentajaa vai hevosta? Kuka on hevosen kehon paras asiantuntija? No se hevonen itse. Se ei tarkoita sitä, että hevonen mukavuudenhaluisena päättää aina, ettei nyt millään jaksaisi ja sitten nämä kukkahattuihmiset ei enää tee hevosillaan mitään. Jos ihmisen kanssa mikään ei ole kivaa, on silloin ihmisissä vika, ei hevosessa. Jos ihmisen kanssa on hyvä olla ja siihen voi luottaa, kivuton hevonen tulee mielellään kokeilemaan uusia lievästi epämukaviakin juttuja. On hyvin kiinnostavaa, miksei hevonen halua tehdä jotakin asiaa.

Kyllä minäkin tiedän, että minulle itselleni olisi kovin hyödyllistä tehdä lihaskuntotreeniä. Jokuhan voisi tulla kotiini ja sanoa, että nyt kuule Päivi, ala lankuttaa, sä et vaan tiedä, että se on kivaa. Jos suostuisin jumppaamaan ja se sattuisi kovasti joka paikkaan, tykkäisinkö tuosta ihmisestä? Riippuu siitä, kuinka ymmärtäväisesti hän muuttaisi jumppatreeniä, kun kuuntelisi minua. Kuka päättää, mitä minun kehoni tuntee ja tekee, koulutettu personal trainer vai minä itse? Hevosenomistaja on vastuussa hevosen terveydestä ja hyvinvoinnista ja pyytää mm. raspaajan, vaikka hevonen ei varmasti tykkää siitä. Voiko ihminen päättää ratsastetaanko? Se ei ole hevosen elämälle välttämätöntä. Kyllä maastaratsastus on hevosen terveydelle varmasti hyödyllistä, varsinkin kun kaikki hevoset ei asu isoissa mäkisissä aktiivipihattolaumoissa, jossa niiden lihaskunto paranee luonnostaan. Kuinka hevosen saa jumppaamaan?

Minusta on epäeettistä perustella, että hevosen koulutus on sen hyvinvoinnille niin välttämätöntä, että se oikeuttaa hevosen kipu- ja pelkoreaktioiden ohittamisen. On olemassa tutkitusti eettisiä koulutusmetodeja, joiden avulla edistyminen on ehkä hidasta, mutta kun hevosen perusturvallisuus lisääntyy, koulutus nopeutuu. Näin ei kouluteta kipeitä, mykkiä ja vaarallisia hevosia.

Vinkkilista muille pohtijoille:
- Selvitä, mistä hevonen tykkää. Yhdistä koulutukseen näitä asioita. Positiivisella vahvisteella kouluttaminen on johdonmukaisin ja nopein tapa.
- Jos hevonen reagoi, siihen ON syy tai ainakin OLI. Älä ohita sitä.
- Etene hevosen sietoikkunassa vuorovaikutuksessa sen kanssa. Älä päätä sen puolesta, mihin pitää pystyä.
- Opettele tekniikoita, joilla skannaat kehon kiputiloja. 
- Vaikka kuka tahansa guru sanoisi, että hän tietää paremmin kuin sinä, kysy hevoselta. Se tietää.
- Opettele puhumaan hevosen kanssa. Miten hevonen kertoo, mistä se nauttii, mitä se sietää, mihin se ei pysty?
- Opiskele rauhoittelevien eleiden tunnistamista. Ne on sitä pienintä viestintää ennen kuin hevosen tarvii huutaa.
- Kysy mitä muut ihmiset näkevät hevosessa ja miten he perustelevat toimintansa. ”Näin on aina tehty, muutkin tekee, tää on nopein tapa, ei siinä mitään vikaa oo, se vaan pelleilee/välttelee” on aika huonoja perusteluita.
- Älä usko ensimmäistä eläinlääkäriä/valmentajaa/tallinpitäjää/gurua. Ne osaa vain sen, mitä ne osaa.
- Ole hevosen kanssa. Tee niitäkin asioita, mitä hevonen ehdottaa. Jos se haluaa vain syödä, ole sen kanssa, kun se syö. Jos se haluaa kauemmas sinusta, ole hevosen kanssa, vaikka olet kaukana. 
- Ole utelias, milloin hevosestasi tulee halukas osallistumaan. Joillakin kovia kokeneilla hevosilla voi olla iso tarve kerätä luottamusta. Anna sille sitä.
- Tarkastele omaa ja muiden toimintaa sanojen takana. Mieti, mikä on hyvää yhteistyötä hevosen kanssa mielummin kuin gurun kanssa. 
- Opeta hevoselle, miten sinä puhut sille. Miten pyydät siltä niin, että se tietää mitä tässä pyydetään. Kylkeen nojaamisessa pitää pyytää vain saada nojata kylkeen. Älä pyydä sitä pelkäämään tai sietämään kipua.
- Älä pidä hevosta kiinni, kun siedätät. Siedätä niin hitaasti, ettei mitään reagointia ilmene. Siedätys etenee, jos teet sen oikein ja hevonen pystyy siihen. Jos se ei etene, etsi vika, älä jatka siedätystä.
- Voit pyytää hevosta kestämään pientä epämukavuutta, jos se on hetkellistä ja teidän välillä säilyy ymmärrys ja luottamus. Lihaskunnon kehittäminen tai ratsastus ei voi olla pelkkää epämukavuutta, vaikka eläinlääkäri olisi määrännyt sitä.
- Kaikki ihmettely on oppimista. Mitä sinä haluat oppia? Ymmärtämään hevosta paremmin vai uskomaan muita ihmisiä? Älä usko edes minua miettimättä, mikä on sinulle sopiva versio siitä, mitä tässä lukee.
- Muista lisäksi vielä tämä yleisesti tunnettu viisaus: Hanki joku muu harrastus ja vapauta kaikki hevoset preerialle. Niinhän ne aina sanoo.

Sinua saattaa kiinnostaa myös