Ratsastus voi olla sielujen sympatiaa myös aloittelijoille

Järjestän nykyään täällä Päivi Huhtasen pihatolla perinteisten ratsastustuntien sijaan ns. Helliä hevostunteja. Mikä sai minut kehittämään uuden ja tyystin erilaisen tavan opettaa ratsastusta? Miten ratsastaja voi oppia ratsastuksen tekniikkaa hurjin harppauksin ilman hevosta? Miten hevosilta voi kysyä kuinka ne voivat, miltä niistä tuntuu ja selvittää aiheuttaako ratsastus kipua, stressiä tai pelkoa? Miten saadaan koulutettua hevoset jopa itse pyytämään ratsastusta? Miten yhteinen ratsastushetki on turvallinen ja upea kokemus kaikille osapuolille ratsastajan taidoista huolimatta?

Ratsastuksen eettisyys nousi hevosihmisten keskusteluihin jouluna 2020 https://yle.fi/uutiset/3-11710438. Moni on kertonut lopettaneensa ratsastuskoulussa ratsastamisen, koska hevosten kohtelu on tuntunut ikävältä. Halusin kantaa oman korteni kekoon hevosten puolesta kertomalla meidän tarinamme. Ehkäpä joku ratsastaja tai ratsastuksenopettaja siellä jossakin saa tästä uutta ajateltavaa. Kaikki keskustelu hevosten hyvinvoinnin puolesta on joka tapauksessa tärkeää. Sain yllytyksen tähän kirjoitukseen eräästä somekeskustelusta, jossa kannustettiin kertomaan omista tavoistaan toimia, jotta ihmisten käsitys opetushevosten hyvinvoinnista saisi jotakin konkreettista omien valintojen pohtimisen tueksi.

Oli vuosi 2014, kun muutin hevosteni kanssa omaan kotiin. Olin ollut hyvin tavoitteellinen kilparatsastaja ja opettanut ratsastusta jo 10 vuotta. Samat asiakkaat siirtyivät meidän mukana tänne ratsastamaan, mutta sitten hevoseni Kukka alkoi sairastella toden teolla. Olin jo koittanut jonkun aikaa selvittää, voisiko sillä vielä jatkaa kilpailemista tai ylipäänsä ollenkaan ratsastaa (mm. selvittämällä juurta jaksain sen sairastelun taustat, opiskelemalla istunnalla ratsastusta sekä eläintenkoulutusta uusimpien tutkimusten mukaisesti). Olin jo ohittanut vaiheen, jossa Kukka oli hyvin haluton liikkumaan millään tavalla ihmisen kanssa. Vuonna 2014 Kukka kyllä suoritti ratsastukset taas mukisematta, mutta hyvin happaman näköisesti juuri sen oloisena, että nyt voitais oikeastaan jo lopettaa. Toinen hevoseni Pulla puolestaan yritti aina ylisuorittaa kaiken yhä kiihtyvämmällä nopeudella ja sen maaninen käytös alkoi varmistua kivuksi ja peloksi.

Lopulta päätin aloittaa molempien hevosteni koulutuksen uudelleen aivan alusta. Tuntui, että kaivan vaan syvemmälle omaa kuoppaani niiden kanssa, jos en ala kysyä niiltä itseltään niiden omista asioista. Opiskelin kouluttamaan hevosia positiivisin vahvistein, jotta sain poistettua huoleni siitä, että ratsastus aiheuttaisi hevosille kipua, stressiä tai pelkoa. Käytännössä tämä tarkoitti varusteiden vaihtumista paremmin niille sopiviin ja uudelleen totuttamista satulointiin, suitsiin, selkäännousuun, ratsastajan istuntaan ja liikkumiseen yhteistyössä ihmisen kanssa. Hevosilta kysyttiin ensimmäistä kertaa, mitä se oikeastaan ajattelivat ihmisten touhuista. Ensin ne olivat vähän ihmeissään, mutta kun kerran kysyttiin, niin kyllähän sitä vastausta sitten alkoi kuulua! Kukka varsinkin esitti melkoisen tulisia tunteenpaatoksia purkaessaan vuosien takaisia kokemuksiaan. Lopulta päädyin pitämään hevoseni aina vapaana kentällä, kun uudelleenkoulutin niitä. Oli liikuttavaa huomata, että kaikesta huolimatta molemmat hevoseni yhä halusivat olla ihmisten kanssa ja halusivat myös ratsastusta. Kun heillä oli kaikki valta lähteä pois halutessaan, heillä ei ollutkaan siihen mitään tarvetta. Ihmisten kanssa olikin kivaa.

Ratsastuksen konsepti sinänsä meni kyllä aivan erilaiseksi kuin aiemmin. Olin sitä vähän pelännyt, että entä jos niillä ei voikaan enää ratsastaa, jos hevoset eivät halua tai pysty. Pelko ei ollut turhaa, vaan tärkeä tunne, siinä missä tärkeää oli kaikki tuo tunteiden kirjo: turhautuminen, epäusko, kyllästyminen, suru, huoli ja lopulta onnellisuus, kiitollisuus ja se uskomaton uusi yhteydentunne hevosiin. Sain perinteisen kentällä/maastossa puksuttamisen tilalle jotakin niin uskomatonta, ihanaa ja upea, että haluan ehdottomasti kertoa tästä kaikille ja opettaa tätä melko erilaista hevosten kanssa olemista kaikille asiakkaillemme täällä meillä sekä etänä ympäri Suomen.

Ratsastustuntien muutoksen alussa tunsin syyllisyyttä siitä, että perin tunneista rahaa, vaikka en voinut luvata ratsastusta. Minun oli vaikea sanoa vanhoille asiakkaille, että ei, en järjestä enää ratsastustunteja. Hevostunnilla kyllä voidaan ehkä ratsastaa, jos hevonen haluaa. Sitten sisuunnuin. Kuka hevosiani puolustaa kaikenmaailman ratsastajilta, jos en minä itse! Jos asiakkaat haluavat tulla, opetus kyllä jatkuu! Ja kyllähän niitä halukkaita riitti, koko ajan ihan liikaa, että en voinut edes mainostaa missään tuntejani. Lapset varsinkin olivat aivan haltioissaan erilaisesta tekemisestä hevosten kanssa, mutta heidän vanhemmiltaan toki tuli kaikenlaista ihmettelyä. Toki jokainen ymmärsi, että on hyvin olennainen turvallisuustekijä, että hevosta kuunnellaan ja ratsastajalle opetetaan ratsastuksen sijaan erittäin tärkeää tilanteen ja hevosen lukemisen taitoa. Jokaisella äidillä oli kammottavia tarinoita ratsastuskouluista, joissa hevoset olivat pillastuneet ja pukitelleet ratsastajia alas. Siihen oli loppunut ikävä kyllä todella monen äidin oma ratsastusharrastus. Siinä kuitenkin kävi myös niin, että äidit halusivat itse tulla kokemaan luottamuksen hevoseen. Hevoseni Kukka ja Pulla opettivat monelle aikuiselle aivan uudenlaisen satumaailman, missä hevosten kanssa voi käydä vaikka mustikassa niiden laiduntaessa metsässä meidän mukana. Moni kertoi, että olisi ikinä uskonut, että sellainen on mahdollista.

Onneksi olin käynyt jo useamman kurssin Katariina Alongin Coaching with Connection ratsastusvalmennuksissa opettelemassa totaalisen tajunnanräjäyttävän muutoksen ratsastukseen. Nimittäin ratsastajan istunnan merkitys hevoselle on niin suuri, että vasta silloin voidaan puhua todellisesta yhteisestä tanssista mielettömän uljaan ison eläimen kanssa. Koska myös monen asiakkaani todellinen haave on oppia ratsastamaan, haluan ehdottomasti opettaa, kuinka voidaan ratsastaa jo alkeistunneista lähtien hevoselle miellyttävällä tavalla. Ratsastamaan ei opi hytkymällä hevosen päällä jonossa ympäri kenttää. Mielestäni on todella ikävää, että hevoset monissa paikoissa joutuvat kestämään opettelevia ihmisiä. On lukemattomia muitakin tapoja opettaa ratsastusta ja vuorovaikutusta hevosen kanssa niin, että hevoset suorastaan jonottavat vapaaehtoisesti kentällä, että saisivat jo ihmisen selkäänsä, mutta ratsastaja itse sanoo, ettei ole vielä valmis. :)

Istuntaan syventyminen Paalipollella voidaan tehdä ratsastajan iän ja tason mukaisesti niin, että jokainen oppii aivan taatusti ratsastamaan paremmin ilman hevosta. Tämän tajuaa jokainen asiakas, joka käy tunneillani. Tässä on vaan iso kulttuurinen muutos sekä ratsastuksen opettajille että ratsastajille. Melkein jokaisessa muussa urheilulajissa suoritusta voidaan helpottaa niin, että urheilija etenee tasollaan palanen kerrallaan. Vain ratsastuksessa on tapana iskeä ratsastaja hevosen selkään ja antaa hänen koittaa pärjäillä siellä kaiken mahdollisen kanssa; hallintalaitteet ovat outoja, heität koko elämäsi uuden joukkuetoverisi varaan ilman, että puhut edes samaa kieltä, saatikka tunnistaisit kaikki ne tuntemukset kehossasi, lihaksissasi, ajatuksissasi ja tunteissasi. Huh huh. Eipä ihme, että niin moni rakastaa hevosia ja haluaisi oppia ratsastamaan, mutta on joutunut lopettaa ratsastuskoulussa ratsastamisen.

Minulla on toki täällä vain neljä hevosta kotipihassa eikä ratsastuksen opetus ole päätoiminen ammattini (olen luokanopettaja). Minun tapaani opettaa ratsastusta ei voida sellaisenaan siirtää isoihin laitoksiin, joissa ihmisten elanto riippuu siitä, että mahdollisimman moni asiakas ratsastaa ihka aidolla hevosella. Yllytän kuitenkin jokaista ratsastajaa pohtimaan, mitä oikeastaan haluaisi tehdä hevosten kanssa, millä tavalla ja missä sitä voisi opetella. Suomessa meitä on monia ehkä sivutoimisia yrittäjiä, jotka järjestävät monenlaista toimintaa hevosten kanssa. Yllytän myös ratsastuksenopettajia pohtimaan, millä tavalla omaa toimintaa voisi kehittää niin, että ratsastus olisi kaikille osapuolille turvallista, mielekästä ja niin monia tärkeitä taitoja kehittävää. Hevosen ei pitäisi joutua kärsimään millään tavalla, että ihminen haluaa istua sen päällä. Sen sanoo jo eläinsuojelulakikin: "Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet." Eläinsuojelulaki (247/1996).

Sinua saattaa kiinnostaa myös