Scoot bootsien lisäosista apua hiertymiseen


Kaviot by Päivi H., 12.07.2021

Sovita bootsit huolellisesti

Kun Scoot bootsien sovittaminen ja oikean koon valitseminen on tehty huolellisesti, aletaan seuraavaksi tarkkailla bootseja käytön aikana. Lisäosia voidaan hankkia avuksi joko heti varmistamaan istuvuus aina tilanteessa kuin tilanteessa tai voi hankkia lisäosia sitä mukaa, kun tarvetta ilmaantuu. Aloituspakkaukseen kuuluukin automaattisesti kaikki yleisimmin tarvittavat lisäosat sekä sovitus- ja vuoluneuvonta, jotta Scoot bootsien käyttö on helppo aloittaa.

Bootsien kuuluu istua kavioissa niin tiiviisti, ettei mitkään liikeradat, vauhti, ison hevosen paino, erilaiset pohjat (hiekka, muta, lumi) tai mitkä tahansa kevätjuhlaliikkeet saa bootsia irtoamaan tai hiertämään. Bootseihin kohdistuu todella suuret voimat jalan ponnistus- ja jarrutusvaiheissa. Lisäksi kaviot ovat alati kasvamassa ja vuolujen jälkeen taas eri kokoiset, joten on hyvin ymmärrettävää, että bootsit saattavat joskus irrota tai hiertää. Onneksi on saatavilla erilaisia lisäosia parantamaan istuvuutta. 


Hyvin istuvat bootsit ei hierrä edes 24/7 käytössä pihatossa, vaikka kelit olisi välillä surkeat



On normaalia, jos karva on hiukan rutussa, karvoissa näkyy pieni bootsin painauma tai kavion seinämässä kulumaa. Silloin tarvitaan apua, jos bootsi uppoaa ihoon, karva alkaa kulua tai iho punoittaa, saati rikkoontua. Scoot bootsien ensimmäisten käyttötuntien aikana kannattaa tarkkailla erityisen tarkasti, onko bootsi liikutuksen jälkeen eri asennossa (vinossa) kaviossa, alkaako karvaa kulua tai kuuluuko bootsien käytön aikana kummallista läpätystä. 

Hevoselle ostettuja uusia bootseja ei koskaan kannata jättää heti uutena jalkaan pitkäksi aikaa tai lähteä suoraan pitkälle maastolenkille. Hiertymät nimittäin paranevat surkean hitaasti, eikä niihin oikeastaan auta muu kuin aika. En myöskään suosittele koskaan käyttämään bootseja ilman pehmusteita. Tiedän kyllä hevosia, joilla ei käytetä pehmusteita, koska bootsit istuvat niin hyvin. Joillakin paksukarvajalkaisilla Tinkereillä, Irish Cobeilla tai Shireillä tosin taitaa riittää ihan omasta takaa pehmusteita.


Joillakin hevosilla on optimaaliset kaviot, liikeradat ja vuolu, jolloin ne eivät tarvitse lisäosia.


Onko bootsit liian isot vai pienet? 

Yleensä bootsien hiertäminen kertoo siitä, että se ei ole tarpeeksi tiukasti kavion seinämiä vasten, vaan pääsee liikkumaan kaviossa.

Joissakin tapauksissa myös liian pienet bootsit hiertää, jos esim. kavioiden kasvaessa bootsi alkaa puristaa. Bootsien kokojen välinen ero on vain 5mm, joten hiertämisen syy löytyy näistä muutamista millimetreistä.

Yleisimmät hiertymisen kohdat on pitkän pannan kiinnitysnuppien kohdat bootsien sivuilla tai keskitapin kohta kantapallojen välissä. Custom Gaitersit ja Endurance Gaitersit on suunniteltu suojaamaan juuri näitä kohtia. Joskus pohjalliset tai Antislip Shimit korjaavat kavion asentoa bootsissa sen verran, että hiertäminen loppuu.

Bootsien keskitapin alareuna voi siis hiertää kahdesta syystä. Joko bootsi on liian lyhyt pituudeltaan (=pieni) ja niin tiukka, että puristaa tai bootsi on väljä ja pääsee liikkumaan kaviossa. Silloin kannattaa selvittää, auttaako koon vaihtaminen isommaksi tai pienemmäksi. Monesti koko on kuitenkin ihan oikea, mutta kavio on sen muotoinen, että tarvitaan lisäosia parantamaan istuvuutta.

Riippuu kavioiden mallista, mikä koko on sopiva ja mitä lisäosia tarvitaan.



Onko syynä kavion muoto, jalkojen asento tai liikerata?

Joskus kavio ei ole ihan parhaassa mallissaan, jolloin lisäosilla saadaan bootsi istumaan paremmin kavioon. Sovitus- ja vuoluneuvonnassa kehoitamme aina ensisijaisesti korjaamaan vuolua. Usein kavioiden kuntoutus ja vuolumuutokset ovat kuitenkin hitaita prosesseja, joten hevonen tarvitsee heti apua bootsien istuvuuteen myös kavioiden kuntoutuksen ajaksi.

Bootsien keskitapin kohdalta hiertämistä ilmenee varsinkin, jos liikeradoissa on vikaa. Jos hevonen kiertää kaviotaan joka askeleella, se kertoo usein selän/lantion alueen ongelmista ja hoidon tarpeesta tai lihaksiston kehittämistarpeesta liikunnalla. Bootsien kääntyminen tai hiertäminen voi olla tärkeää informaatiota hevosen hyvinvoinnista. 

Aina ei ole mahdollista korjata tai kuntouttaa jalkojen asentoja tai liikeratoja, koska ne määräytyvät varsan ensimmäisten vuosien kaviohuollon perusteella loppuiäksi. Silloin me elämme näiden asioiden kanssa ja hyväksymme, että tämä hevonen on nyt tämän mallinen ja liikkuu tällä tavalla. Silloin korjataan bootseja lisäosilla.


Tällä hevosella korjataan vuolua. Bootseihin tarvitaan kuntoutuksen ajaksi lisäosia.



Mitä voi tehdä?

Ihan ensimmäiseksi selvitetään, onko bootsit liian isot taikka pienet. Laita bootsit kavioihin ilman pikkupehmustetta (Trail Gaiter), jotta näet päkiän kaarien istuvuuden. Kokeile montako sormea mahtuu päkiän kaarien alle. Sinne saisi mahtua vain yksi sormi ja sekin ahtaasti tunkemalla. Ja kun bootsiin laittaa pikkupehmusteen paikalleen, sormia ei enää saa mahtua päkiän kaarien alle. Silloin istuvuus on tarpeeksi napakka, eikä bootsi liiku kaviossa.

Jos päkiän kaarien alle mahtuu kaksi sormea, täytyy tietää johtuuko se matalista kannoista, jolloin bootsin koko on kuitenkin oikea vai voisiko kavioihin mahtua pienemmät bootsit. Jos kavioita vuollaan ahkerasti, voit hankkia pienemmät koot ja pitää kaviot pienemmässä mallissa. Toinen vaihtoehto on valita isompi koko ja tiivistää bootseja lisäosilla, jolloin on varaa kavioiden kasvamiselle. Lisäosia voi ottaa pois käytöstä sitä mukaa kun kavio kasvaa. Jos päkiän kaarien alle mahtuu kaksi sormea, niihin mahtuu myös isommat pehmusteet (Custom Gaitersit tai Endurance Gaitersit) tai jopa pohjallinen +iso pehmuste. 

Jos kavio on epäsymmetrinen ja tarvitset heti apua vuolun korjaamisen ajaksi, voit myös pehmustaa tiettyä hiertymäkohtaa millä tahansa pehmeällä, esim. superlonia päällystettynä urheiluteipillä. EVA Gaiter -teippi on suunniteltu tällaiseen täsmäpehmustukseen.

Jos päkiän kaarien alle mahtuu yksi sormi, mutta bootsit pyörii sivuttain pyöritystestissä, voi kokeilla avuksi Antislip Shimiä. Ne tiivistää bootseja kireämmälle, ellei muuta saa mahtumaan bootsiin. Antislip Shimit on hyvä apu myös kellomaisiin kavioihin. Jos bootsit hiertää, eikä mikään lisäpehmuste mahdu bootsiin, kannattaa vaihtaa isompaan kokoon, jotta pehmusteet mahtuu.

Uudet bootsit hiukan pehmenevät käytön alussa, jolloin saattaa olla, että hiertymisen merkkejä alkaa ilmaantua vähän ajan kuluttua sovituksesta. Kannattaa kokeilla silloin uudelleen, mahtuisiko bootseihin lisäosia. 


Mud Strapien istuvuus

Hevosten kaviot on aina hyvin yksilölliset, joten Mud Strapien suosituskoko ei välttämättä ole sopiva. Ne täytyy sovittaa siinä missä bootsitkin. Hyvä tiukkuus Mud Strapeille on silloin, kun hihnan alle mahtuu tunkemalla yksi sormi. Jos mahtuu väljästi tai monta sormea, Mud Strapeista ei ole mitään hyötyä ja bootsit voivat irrota kaviosta. Mud Strapit ei kuitenkaan saa upota ihoon, eikä karvaan saa jäädä painaumaa hihnoista. Silloin ne puristavat liikaa. Nykyään uusissa Mud Strapien paketeissa tuleekin mukana pienet putket, joilla voi pienentää ihoa vasten tulevaa painetta. Myymme parhaillaan varastosta loppuun vanhoja Mud Strapien paketteja, joissa näitä putkia ei ole vielä. Putkia on saatavilla myös erikseen ostettuna. 

Jos Mud Strapit ovat nippanappa liian tiukat, niitä voi hiukan kuumentaa kuumapuhaltimella tai kuumassa vedessä keittämällä, jolloin voit venyttää niihin lisää pituutta puolisen senttiä. Kokojen välinen ero Mud Strapeissa on 10mm.

Mud Strapit on kehitetty äärimmäisiin olosuhteisiin matkaratsastajille, joille on äärettömän tärkeää, ettei bootsit irtoa jalasta 160km matkan varrella.



Tarkkaile kavioita

Kaviot ovat alati kasvamassa ja pienentyvät vuolujen jälkeen, joten bootsien istuvuutta täytyy tarkkailla koko ajan. Bootsien istuvuuteen vaikuttaa jopa säätila. Pitkään jatkuvalla kuivalla ja kuumalla kelillä kaviot kuivuvat ja kutistuvat, kun taas sateisina aikoina kaviot imevät kosteutta ja pehmenevät, jolloin ne saattavat äkkiä kulua normaalia enemmän. Mud Strapit on tähän verraton apu. Niillä varmistuu bootsien pysyminen jalassa, vaikka kaviot olisi päässeet pienentymään huomaamatta.

On kätevää olla olemassa erilaisia lisäosia valmiina muuttuviin olosuhteisiin. Scoot bootseihin on saatavilla laaja valikoima erilaisia lisäosia, joilla bootseja voi tiivistää eri kohdista kaviota tarpeen mukaan. Aloituspakkauksessa tuleekin mukana jo valmiina yleisimmät tarpeelliset lisäosat: kahta eri kokoa pehmusteita, pohjalliset sekä Mud Strapit, joilla voi varmistaa bootsien pysymisen paikallaan.

Custom Gaitersit tulee tarroilla kiinni bootseihin ja ovat siis helpot pukea. Jos valitsee isomman bootsikoon ja käyttää aina Custom Gaiterseja, ei tarvitse stressata hiertymistä, koska kaikki mahdollisesti hiertävät kohdat on aina suojattuna.



Esimerkkinä omat hevoseni

Minulla on kaksi suomenhevosta Kukka ja Pulla, joilla kummallakin tarvitaan bootseihin lisäosia eri syistä. Molemmilla tammoilla on lantion/takajalkojen virheasento ja ne kiertävät voimakkaasti takasiaan.

Unohdin pohjalliset, taas oli bootsit vinossa reissun jälkeen. Mutta ei hiertymiä yhtään, kiitos Endurance Gaitersien!



Kukka
Kukalla on kaviokuume ja se tarvitsee toisinaan kavioille suojaa pihatossa 24/7. Tällä on ollut käytössä etusissa koko slim 6 jo kuuden vuoden ajan (samat bootsit). Viime kesä oli niin pitkään kuiva ja kuuma, että kaviot olivat tosi pienet. Silloin niihin mahtui jopa koko slim 5. Käytin kuitenkin mielummin edelleen kokoa slim 6 ja niissä joko pohjallisia tai Custom Gaiters pehmusteita. Kumpikin auttoi tiivistämään väljiä bootseja. Pohjalliset on käytössä nopeammat pestä ja kuivua, joten enimmäkseen käytin niitä, koska bootsit menivät päivittäisen tarkistuksen jälkeen heti takaisin jalkaan pihattoon.

Kukan kaviokuumeen vuoksi kavioita vuollaan tiheästi, koska paino täytyy pitää pois seinämiltä yhä edelleen 6 vuotta akuutin kaviokuumeen jälkeen. Aineenvaihdunnan häiriö näkyy edelleen kavioissa irtoseinämäisyytenä ja valkoviivan ongelmina. Joskus talvella hyvällä lumikelillä Kukan kaviot kuitenkin pääsivät kasvamaan niin paljon, että muistan hämmästelleeni, ettei niihin mahtunut edes seiskakokoiset bootsit. 

Kukalla ei tarvita takasiin bootseja kuin liukkailla keleillä pihattoon tai maastolenkille. Kukalla on tosi matalat kannat takasissa, joten käytän takasissa aina pohjallisia tai jopa kahta päällekkäin. Kukalla on virheasento lantiossa, mikä aiheuttaa toidella voimakasta kiertämistä takasissa. Sillä on lähes kaikkien bootsimerkkien kaikki mallit kääntyneet kesken liikutuksen jalassa poikittain. Kääntyminen aiheuttaa kovan paineen Scoot bootsien keskitapin kohdalle ja siihen kohtaan tarvitaan paljon suojaa. Apu löytyi Endurance Gaiterseista, jossa on kavion alle tuleva vahvike suojaamassa just tätä keskitapin alareunaa. Kukka nimittäin kiertää takasia niin paljon, että Custom Gaitersit rullaantuu just sen kriittisen verran ylös, että keskitapin kohta hiertää. 

Kukan bootsit rekireissun jälkeen


Pulla
Pullalla käytän bootseja vain maastossa tai liukkailla keleillä pihatossa. Takasissa Pullalla on voimakas virheasento, kaviot kasvavat vinoon sisällepäin ja Pulla kiertää takasiaan hyvin voimakkaasti. Pullan takasia pitäisi vuolla ahkerasti, mutta täytyy myöntää, ettei vuolua tule riittävän usein tehtyä, koska Pulla jännittää kovasti takasten vuolua. Koulutus rentoon vuoluun etenee täällä melkoisen hitaasti ajanpuutteen vuoksi. Kavioiden seinämät on siis jatkuvasti epäsymmetriset ja bootseihin jää ulkoreunaan väljää, vaikka sisäseinämä istuu hyvin. Takasissa on myös hyvin matalat kannat. Siksi käytän Pullalla takasissa kokoa slim 6 lisäosien (pohjalliset, Custom Gaitersit) kanssa, vaikka niihin mahtuisi slim 5. Talvella käytän takasissa hokitettuja bootseja, koska voimakas kiertävä liike irrottelee kärkinastoja. Muilla hevosilla käytän mielummin nastoja pihatossa.



Tästä pääset heti ostamaan meillä myynnissä olevia Scoot bootsien lisäosia:

Scoot Boot Bootsit, yksi pari
 
Scoot Boot Bootsit, yksi pari
198.00 €
(23)
Heti saatavilla
Scoot Boot Custom Gaiters isot pehmusteet
 
Scoot Boot Custom Gaiters isot pehmusteet
36.00 €
(5)
Heti saatavilla
Scoot Boot Mud Strapit
Scoot Boot Mud Strapit
26.00 €
(5)
Heti saatavilla
Scoot Boot Endurance Gaiters, pehmusteet 2kpl, 2020 edition!
 
Scoot Boot Endurance Gaiters, pehmusteet 2kpl, 2020 edition!
29.00 €
(3)
Heti saatavilla
Scoot Boot Custom Pads, Pohjalliset, yksi pari
 
Scoot Boot Custom Pads, Pohjalliset, yksi pari
16.00 €
(4)
Heti saatavilla
Scoot Boot bootsi, YKSI KAPPALE
 
Scoot Boot bootsi, YKSI KAPPALE
115.00 €
Heti saatavilla
Scoot Boot Antislip Shimit 2kpl
 
Scoot Boot Antislip Shimit 2kpl
19.00 €
Heti saatavilla
Scoot Boot Lyhyet etupannat, 6kpl/paketti
»
Scoot Boot Lyhyet etupannat, 6kpl/paketti
17.00 €
(1)
Heti saatavilla
Maxi Grip HM15 nastat 25kpl
 
Maxi Grip HM15 nastat 25kpl
25.00 €
(isommissa erissä alk. 18.00 €)
(4)
Heti saatavilla
Scoot Boot pitkät pannat 4kpl/paketti
»
Scoot Boot pitkät pannat 4kpl/paketti
21.00 €
(1)
Heti saatavilla
Scoot Boot Trail -gaiter, pehmusteet, 4kpl/paketti
 
Scoot Boot Trail -gaiter, pehmusteet, 4kpl/paketti
24.00 €
(1)
Heti saatavilla
Scoot Boot Sovituskuori, vuokraus 7vrk
 
Scoot Boot Sovituskuori, vuokraus 7vrk
5.00 €
(5)
Heti saatavilla
Scoot Boot Lukot 8kpl/paketti
 
Scoot Boot Lukot 8kpl/paketti
14.00 €
Heti saatavilla
Scoot Boot pohjalliset 4kpl/paketti
 
Scoot Boot pohjalliset 4kpl/paketti
25.00 €
(2)
Heti saatavilla
Maxi Grip Asennustyökalu
 
Maxi Grip Asennustyökalu
12.00 €
(3)
Heti saatavilla
Scoot Boot Mud Strap suojaputket, 6kpl/paketti
 
Scoot Boot Mud Strap suojaputket, 6kpl/paketti
11.00 €
Heti saatavilla
Scoot Boot Mud Strapien palikat
Scoot Boot Mud Strapien palikat
18.00 €
Heti saatavilla
Heijastintarra bootseihin 5x10cm
 
Heijastintarra bootseihin 5x10cm
3.00 €
Heti saatavilla
Scoot Boot EVA Gaiter Tape, pehmusteteippi
 
Scoot Boot EVA Gaiter Tape, pehmusteteippi
12.00 €
Heti saatavilla
Scoot Boot Kiilapohjalliset
 
Scoot Boot Kiilapohjalliset
18.00 €
Heti saatavilla
Scoot Boot Aloituspaketti, sis. lisäosat erimallisiin kavioihin
 
Scoot Boot Aloituspaketti, sis. lisäosat erimallisiin kavioihin
266.00 €
(6)

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Nastat vai hokit?

Kengätön hevonen tarvitsee pitoa talven liukkaille. Tässä videossa (6min) kerron kokemuksiani nastojen ja hokkien eroista. Scoot bootseihin voi asentaa talveksi nastat tai hokit. Olen testannut meidän hevosilla (300-700kg varsoista vanhuksiin) hyviä nastoja, huono...
Lue lisää »

Kaviot ja niiden merkitys

”Ei kavioita, ei hevosta” ..on vanha sanonta, mikä hyvin kuvaa kavioiden merkitystä hevoselle. Hevosen ollessa villinä luonnossa kavioiden oli toimittava alustalla kuin alustalla ja kuluttava sopivasti, kun kukaan ulkopuolinen ei niitä ollut huoltamassa. Eli kavio on sopeut...
Lue lisää »

Olisinpa tiennyt kaviokuumeesta!

En todella tajunnut kuinka vaikea sairaus on kaviokuume ja kuinka helposti se tulee hevoselle. Enkä tiennyt, kuinka työläs, kallis, kivulias ja hevosen koko loppuelämän pilaava pysyvä ongelma se on, mikäli hevonen saadaan ylipäätään paranemaan. Joka kevät ja syksy riskit on pa...
Lue lisää »