Hetken hengähdys hevosten luona


Yhteys hevoseen by Päivi H., 8.7.2020

Muistan miltä tuntui, kun sain vihdoin hevoset omaan kotipihaan. Miltä tuntui katsella ikkunoista, mitä ne milloinkin puuhailivat. Levollisen lauman hiljainen tutkimusretkeily on niin lempeää terapiaa ihmiselle, että sitä voisi vaan katsella ikkunasta kuin telkkarista. :)

Pihattolaumamme lempipaikka on meidän ratsastuskenttä, minne ne kokoontuvat nukkumaan jokaisen heinäaterian jälkeen. Usein hiippailen itsekin niiden luo hengähtämään. Mikä rauha, luottavaisuus, uneliaat katseet, huokaukset, tyytyväinen päristely, hiekkaan laskeutuva turpa ja lopulta kokonaan kyljelleen kellahtavan hevosen iso maha. Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joista en tiennyt mitään silloin kun hevoseni asuivat täysihoitotallilla muualla. Menin tallille aina tehokkaasti puuhailemaan jotakin. Hevosetkin oppivat, että jahas, nyt kuulkaa lähdetään taas hommiin. Ne oppivat tunnistamaan, milloin minun autoni ääni kuului talon takaa. Hyvin harvoin onnistuin löytämään hevoseni lepäämässä, saati että olisin päässyt liittymään seuraan.

Minusta on niin upea tunne, kun täällä meillä kotona hevoset hyväksyvät minut mukaan lepohetkeensä. Muistan ikuisesti, miltä tuntui, kun ensimmäistä kertaa pelokas ja eroahdistunut hevoseni Pulla laskeutui viereeni makuulle kentällä ja jäi siihen nukkumaan, vaikka muut hevoset lähtivät pois. <3

Haluaisitko sinäkin mahdollisuuden kokea hevosten kanssa jotakin näin levollista, luottamuksellista ja ehkä vähän erilaista hevostelua? Tervetuloa tutustumaan Helliin Hevostunteihimme, joita järjestän opetushevosillamme Ylöjärvellä. Näistä kerron myöhemmin tällä sivustolla monta mielenkiintoista tarinaa!

Mutta nyt, olkaa hyvä. Tervetuloa mukaan pienelle hengähdyshetkelle hevostemme luo.

P.S. Pahoittelen heiluvaa videointia ja välillä katoavaa äänenlaatua. Tämän piti olla testivideo, mutta tästä tuli aika ihana. :)

Hetken hengähdys hevosten luona

Sinua saattaa kiinnostaa myös

HeHKu -Hyvinvointia ja sisäistä rauhaa hevosten avulla

(Teksti on julkaistu Ylöjärven Sanomissa 20.7.2022, kirjoittaja Sanna Hillberg.) Hehkumaan hevostilalla kuunnellaan sekä ihmisiä että hevosia. Kaikki perustuu keskinäiseen luottamukseen. Päivi Huhtasen kotipihatossa on kolme hevosta, joiden kanssa hän opettaa lapsille...
Lue lisää »

Hanna Pietiläinen

Olen Hanna Pietiläinen, koulutukseltani nuoriso- ja yhteisöohjaaja. Ohjaan HehKu™ -hevostunteja Hehkumaan Hevostilalla Ylöjärvellä.  Hevospolkuni alkoi melko perinteisesti lapsena ratsastuskoulussa pääkaupunkiseudulla. Kuitenkin vasta vuoden ratsastettuani putosin maastos...
Lue lisää »

Mistä löytyy Sinun oma hehkusi? - HeHKu™ -mielentaitoja hevosen kanssa

Mistä HeHKu™ syntyy? Hehku syntyy siellä, missä on syvä rauha olla hyväksytty, onnellinen ja tehdä niitä asioita, mitkä elämässä tuntuu hyvin merkitykselliseltä. Näin syntyi Päivi Huhtasen Hehkumaan hevostila ja HehKu™ Hyvää Hevosen Kanssa -opetusmenetelmä.  HehKu™ -...
Lue lisää »