Helpompi arki hevosten kanssa

Hevosten päivittäinen hoitaminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Pienistä käytännön elämää helpottavista keksinnöistä on suuri ilo sekä hevoselle että hoitohenkilökunnalle. Monet pienet ideat ovat edullisia ja helppoja toteuttaa myös hevosensa täysihoitotallilla. Muutoksilla voi olla hevoselle kauaskantoisia terveysvaikutuksia.

Esimerkiksi hevosen lajityypillinen tarve saada pureskella aiheuttaa joskus harmaita hiuksia järsittyinä seininä. Hevoset eivät vaan voi sille mitään, että jos heinät tarjoillaan vain muutaman kerran päivässä, niiden on keksittävä suuhunsa jotakin myös ruokinta-annoksia väleissä. Vatsahapot korventavat mahaa ja aiheuttavat herkimmillä yksilöillä vatsahaavan, ellei ruokintaa toteuteta tiheästi pieninä annoksina. Tutkimuksissa on huomattu, että jos hevonen saa elää luonnossa (tai riittävän laajalla rajatulla alueella), se vaeltaa kilometrikaupalla päivittäin ja napostelee suuhunsa kaikkea matkalta löytyvää n. 16h vuorokaudessa. Tätäpä on hiukan haasteellista toteuttaa pienellä tontilla ja saatavilla olevalla heinällä. Kaikille hevosille ei (syystä tai toisesta) voi syöttää heinää vapaasti. Parhaansa voi silti yrittää, että luo olemassa oleviin olosuhteisiin lisää pureskeltavaa!

Vaikkapa jouluisin. Ihmiset tuskailevat mihin hävittää joulukuusia. Meidän näppärä Ulla Uosukainen, jonka hevoset asuvat Päivi Huhtasen pihatossa, laittoi Facebookin paikalliseen pölinäryhmään ilmoituksen. "Noudetaan joulukuusia hevosille". Loppujen lopuksi Ulla kuskasi pienellä autollaan lähes 50kpl joulukuusia hevosillemme, jotka aivan onnessaan söivät ensin havut, järsivät sitten rungoista kuoret, etsivät rankakasojen alle piilotettuja heinäkasoja ja lopun aikaa kikkailivat joulukuusen raadoilla. Miten mahtava idea, ehdottomasti uudelleen käyttöön ensi vuonna isommalla pakettiautolla!

Olemme täällä Huhtasen Päivin pihatolla Ylöjärvellä Ulla Uosukaisen kanssa kehittäneet lukemattoman määrän erilaisia ruokintaratkaisuja.

Meiltä löytyy:

-slow feeding -verkkoja n. 20 eri sorttia
-heinälaatikkoja ja niiden tuhoutuneita versioita n. 300kpl
-karmeita kokemuksia kaviokuumeesta, vatsahaavasta, hiekkaähkystä ja ruokatorventukoksista
-useita ajastinportteja ja ruokinta-alueita
-liikkumaan ja tutkimaan aktivoiva viriketarha
-älypelejä hevosille
-huippuunsa viritetty heinävarastosysteemi ja Heinätin -automaatit
-mitä mielenkiintoisimpia heinänkuljetuskonsteja
-pikkuniksejä risujen, joulukuusien ja kerppujen syöttämiseen
-Tee se itse -versioita jokaiselle lompakolle

Kerromme niistä lisää vielä monen monta juttua. Pysykää kuulolla!


Mietityttääkö ovatko teillä käytössä olevat ruokintaratkaisut hevosellesi terveellisiä? Kysy lisää tukihenkilöpalveluistamme info@autahevosta.fi. Etätuki ympäri Suomea alkaen 25e/h sis. alv.

Auta hevosta -etätuki 60min
 
Verkkokauppa‪»Etätuki ympäri Suomen‪»
Auta hevosta -etätuki 60min
55,00 €
Heti saatavilla
Päivi Huhtanen - Tee se itse Heinätin -verkkokurssi
 
Verkkokauppa‪»Verkkokurssit‪»
Päivi Huhtanen - Tee se itse Heinätin -verkkokurssi
89,00 €
(1)
Heti saatavilla
Päivi Huhtanen - Hevosten heinäruokintaratkaisuja -verkkokurssi
 
Verkkokauppa‪»Verkkokurssit‪»
Päivi Huhtanen - Hevosten heinäruokintaratkaisuja -verkkokurssi
29,00 €
Heti saatavilla
Sara Autelo - Hevosen hyvinvointikartoitus
 
Verkkokauppa‪»Palvelut‪»Hyvinvointi‪»
Sara Autelo - Hevosen hyvinvointikartoitus
95,00 €
Heti saatavilla



Tälle sivulle kokoamme pieniä ja isoja arkea helpottavia ratkaisuja, jotka olemme meidän hevosille todenneet oivallisiksi!

Luvassa kokemuksia mm. ajastinporteista, aitauksista, porteista, lantalan luukuista, tarhan pohjista jne.

Lue lisää:

Mikä on halpaa ja kallista, kun kyseessä on hevosen terveys?

Monet kuvittelee kaiken hevosalan ruokinta-automatiikan olevan niin kallista, ettei usko itsellään olevan ikinä sellaisiin hifilaitteisiin rahaa. Tuota niin, miten olis tommonen 50e/kk yhden vuoden ajan, onko kallista? Lue loppuun asti, niin selviää, mitä Sinäkin saisit tuo... Lue lisää »

Kaikilla hevosihmisillä on aikaa, rahaa ja riittävästi taitoa toteuttaakseen unelmiaan

Mitä jos sanoisin, että kaikilla hevosihmisillä on aikaa, rahaa ja riittävästi taitoa toteuttaakseen unelmiaan? Uskoisitko? Niin usein väitämme, ettei jokin ole mahdollista, koska meillä ei ole sitä taikka tätä. Se on totta, jos uskot niin. Minä en usko. M... Lue lisää »

Auta hevosta Uuden Vuoden kauhuissa

Uuden Vuoden ilotulitukset aiheuttavat monelle hevoselle ja hevosenomistajalle paljon päänvaivaa. Onneksi on monia konsteja, miten voit helpottaa hevosten kärsimystä karsinatallissa tai pihatossa. Itse opin todella ikävästi kantapään kautta, miten järkyttävän trauman aiheutin ... Lue lisää »

Vesihuolto talvella Päivin pihatolla

Tässä pikaesittely pihattomme vesihuollosta. Kysy lisää info.autahevosta@gmail.com, jos haluat tietää lisää viemäröinnistä ympäristömääräyksistä vesiliittymän avaamisesta uuteen rakennukseen lämminvesivaraajista sulana pysyvistä vesiastioista ved... Lue lisää »

Ruokintaratkaisut Päivin pihatolla helpottavat elämää

Meillä on ollut hevoset kotona vuodesta 2014 alkaen. On mahtavaa, kun saa itse rakennella käteviä systeemejä omaksi ilokseen! Monet näistä konsteista toimisivat edullisina ja helppoina ratkaisuna myös täysihoitotalleilla. Pienillä nikseillä saa hevosten elämään paljon iloa. ... Lue lisää »
Sivu 1 2 (6 riviä)